Terveyttä ilman lisäaineita

Maailman puhtainta vettä

Maailman puhtainta vettä
29.3.2021 Puhdas+

Puhdas+ on yksi pääosakkaista maailman puhtainta vettä tuottavassa lähteessä ja vesiyhtiössä Suomen lapissa. Vesiyhtiö tuottaa maailman puhtainta ja ekologisesti tuotettua raikasta vettä, varmistaen vesivarojen ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen tuleville sukupolville. Uuden osakkuuden myötä maailman puhtainta vettä tulee pian saataville Puhdas+ merkin alla myyntipisteisiin ympäri Suomen. Tämän lisäksi maailman puhtainta vettä tullaan käyttämään kaikessa tuotannossamme. Kevään aikana tuomme myös markkinoille tähän veteen toteutetut erittäin vahvat vitamiinivedet – luonnollisesti ilman keinotekoisia makeutusaineita tai muita lisäaineita.

Veden makueroista

Meillä Suomessa on yksi maailman puhtaimmista vesistä. Hanavetemme on niin puhdasta että monista muista maista poiketen pystymme sitä jopa käyttämään juomavetenä. Täydellistä hanavetemme ei kuitenkaan ole ja alueellisesti veden laadussa saattaa olla suuriakin eroja.
Vedenpuhdistuslaitoksilla veteen lisätään välttämätöntä klooria puhdistamaan vedestä epäpuhtauksia ja erilaisia bakteereja, minkä lisäksi hanavetemme kulkee parhaillaan kymmeniä kilometrejä kymmeniä vuosia vanhojen vesiputkien läpi asuntoihimme. Kloori ja putkiston epäpuhtaudet saattavat tuoda veteen epämukavia sivumakuja.

Puhdas+;n lähdevesi tulee 700m merenpinnan yläpuolella sijaitsevasta lähteestä. Lähde sijaitsee yli 100m korkeammalla kuin yksikään alueen asutus. Lähteen korkea sijainti takaa veden ylivoimaisen puhtauden, kun likaiset valumavedet puuttuvat. Sen lisäksi lähteen vesi on suodattunut jääkausien muodostamista maakerroksista, antaen vedelle puhtaan, pehmeän ja hienostuneen maun. Tuotantolaitos sijaitsee luomukeruualueella, millä entisestään varmistetaan sitä ettei mitkään epäpuhtauden pääse veteen.

Veden makuhaittoja ja puhtautta voi helposti parantaa kotioloissa erilaisilla hanaan liitettävillä suodattimilla ja erillisillä vedensuodatuskannuilla. Tässä kotimainen Aqva tekee mahtavaa työtä ja tarjoaa kotitalouksille ratkaisuja niin käyttö- kuin juomaveteenkin. Aqvaan voi tutustua täällä: www.aqva.fi

Veden muut käyttökohteet

Juomaveden lisäksi Puhdas+;lla vettä tarvitaan myös ravintolisien ja erityisesti kosmetiikan valmistuksessa. Tavoitteessamme valmistaa mahdollisimman puhtaita tuotteita tämä lähdevesi-osakkuus on jälleen yksi askel eteenpäin. Uskomme vahvasti että entistä puhtaampi vesi myös kosmetiikan puolella parantaa entisestään tuotteidemme laatua ja käyttökokemusta. Lisäksi oma vesi mahdollistaa muiden, tällä hetkellä markkinoilla olevia tuotteita parempien tuotteiden valmistuksen. Esimerkkinä tästä on kevään aikana markkinoille tulevat vahvat ja lisäaineettomat vitamiinivedet, joiden valmistuksessa ei ole käytetty keinotekoisia makeutusaineita.